Tappara Taitoluistelijat

Yksinluistelun valmennusuutisia



Yksinluistelun valmennustiimimme on uudistunut kaudelle 2023-2024 seuran urheilustrategian mukaisilla toimilla.

 

Valmennustiimi täydentyi, kun Christina Wendelin aloitti toukokuu lopulla vastuuvalmentajana seurassamme. Christina on kokenut valmentaja ja ennen Tapparaa, hän toimi usean vuoden ajan päätoimisena valmentaja Kooveen taitoluistelussa, missä aloitti ohjaajana jo heti oman luistelu-uran päätyttyä. Hän omaa kokemusta lasten ja nuorten valmentamisesta aina alkeiskilparyhmäläisistä kansainvälisen tason urheilijoihin asti. Tapparassa Christina toimii vastuuvalmentajana kilparyhmissä.

 

Christina on pohjakoulutukseen luokanopettaja ja suorittanut Suomen Taitoluisteluliiton (STLL) huipputason valmentajakoulutuksen sekä osallistunut mm. ISU Olympic Development Project -koulutukseen vuosina 2018-2021. Vuodesta 2022 alkaen Christina on toiminut STLL:n LÄnsi-Suomen ja Hämeen alueen Valtakunnallisten leirien valmentajana.

 

Yksinluistelun alkeisryhmien eli Pikkutinttien ja Tinttien vastuuvalmentajana kauden alkaessa aloitti Elisa Sutela. Elisa on tuttu luistelijoille ja perheille ja hän onkin työskennellyt seurassamme opintojen ohella tuntivalmentaja jo useita vuosia. Elisa on tuore kasvatustieteiden maisteri ja aloittanut taitoluisteluliiton ohjaajan-/valmentajan valmentajakoulutuspolun.

 

Yksinluistelun valmennustiimimme toimii jatkossakin päävalmentaja Susanna Haaralan johdolla. Christinan ja Elisan lisäksi tiimissä vastuuvalmentajina toimivat Tuuli Kivinen ja Hanna Kiviniemi. Lisäksi tiimissä on mukana taitoluistelun tuntivalmentajia ja -ohjaajia, fysiovalmentaja sekä baletinopettaja.

 

Toivotamme Christinan ja Elisan tervetulleeksi valmennustiimiimme!

 

Yksinluistelun valmennustiimin yhteystiedot ja vastuuryhmät löytyvät täältä. Mikäli olet kiinnostunut luistelupaikasta yksinluisteluryhmissämme, voit olla yhteydessä ryhmän vastuuvalmentajaan.

 

Christina Wendelin ja Elisa Sutela

 


Takaisin uutisiin