Tappara Taitoluistelijat

Taiturit

 

Taiturit ovat Tintit-ryhmästä siirtyneitä luistelijoita, joiden tavoitteena on harjoitella taitoluisteluun kuuluvia perustaitoja saavuttaakseen kilpailullisen tason. Harjoittelussa painotetaan paljon perusluistelullisia asioita ja perusaskeleiden, liukujen sekä piruettien harjoittelua. Luistelijat osaavat/harjoittelevat hyppyjen osalta yksöishyppyjä sekä akselia. Jääharjoittelun lisäksi ryhmä harjoittelee oheisharjoituksissa, joissa kehitetään mm. kehon hallintaa, liikkuvuutta, rotaatiota ja koordinaatiota. Kilpailemista harjoitellaan yhteisohjelmakilpailuissa (Tintit-sarja) sitten, kun riittävä taitotaso on saavutettu. 

 

Luistelijat harjoittelevat Taitureissa 1-2 kautta, jonka jälkeen valmentajat siirtävät luistelijoita iän, motivaation ja taitojen perusteella joko kilpayksinluistelun puolelle Kilparyhmä 4:ään, muodostelmaluistelupuolelle IceBlades tai StarBlades -joukkueisiin (testit joukkueisiin pyrkiville järjestetään keväisin).

 

Ryhmän luistelijat 2024-2025

Assi Ahvenlammi, Vilja From, Hilla From, Silja Hanhisuanto, Eeris Hellgren, Säde Huuhtanen, Ella Jylhä, Ellen Kahilaniemi, Feodora Kaipio, Verna Knutin, Meri Laamanen, Eva Ellen Lappalainen, Keyou Li, Astrid Lundström, Ellen Myllyniemi, Ida Mäkinen, Moa Ramstedt, Lydia Rissanen, Olivia Robinkov, Venla Räty, Sofia Salmenpohja, Adele Viitanen, Sofia Vähä-Ruohola ja Selina Yang.