Tappara Taitoluistelijat

K2

 

Kilparyhmän 2 luistelijat kilpailevat seuraavissa sarjoissa: Debytantit, SM-noviisit ja Juniorit. Luistelijat tässä ryhmässä tavoittelevat sarjojensa loppukilpailupaikkoja. Tavoitteena on hallita kaikki kaksoishypyt ja niiden yhdistelmät sujuvasti sekä oppia ja osata kaksoisakseli ja kolmoishyppyjä. Lisäksi harjoittelussa painottuu luistelu- ja askeltekniikan monipuolinen kehittäminen sekä piruetit kilpailuohjelmissa toteuttaen korkeimpia vaikeustasoja.

 

Jääharjoittelun lisäksi harjoittelun keskiössä on taitoluistelussa tarvittavien fyysisten ja motoristen edellytysten harjoittaminen oheisharjoituksissa. Oheisharjoitteluun kuuluu rotaatio ja lajitaitojen, voima-, nopeus-, kestävyys, liikkuvuus ja kaikkien koordinatiivisten osatekijöiden harjoittelu. Lisäksi tukiharjoittelumuotona on baletti ja tanssi. Ryhmälle järjestetään myös psyykkistä valmennusta.

 

Ryhmän luistelijoilta edellytetään vahvaa sitoutumista harjoitteluun (ohjattu ja omatoiminen), hyvää motivaatiota, tavoitteellista harjoitusasennetta sekä urheilullisten elämäntapojen noudattamista.

 

 

 

 

Ryhmän luistelijat kaudella 2024-2025

SM-noviisi Lidia Karislahti s. 2010  
SM-noviisi Anastasia Kasko s. 2011  
SM-noviisi Laura Liu s. 2012 STLL:n nuorten maajoukkue 24-25
SM-noviisi

Olga Norri

s. 2010

 

SM-noviisi

Iida Penttilä

s. 2010

 

SM-noviisi

Inka Riekki

s. 2009

 

SM-noviisi

Aino Santaharju

s. 2011

STLL:n nuorten maajoukkue 24-25

SM-noviisi

Seela Soini

s 2012

STLL:n nuorten maajoukkue 24-25

SM-noviisi

Julia Vähä-Ruohola

s. 2012

STLL:n nuorten projektiryhmä 24-25

Debytantti

Neea Haapala

s. 2013

STLL:n nuorten projektiryhmä 24-25
Debytantti

Lumi Hartikainen

s. 2012

STLL:n nuorten projektiryhmä 24-25

Debytantti

Anna Ojala

s. 2012

STLL:n nuorten projektiryhmä 24-25

Debytantti

Inga-Linda Pajala

s. 2012

STLL:n nuorten projektiryhmä 24-25
Debytantti

Vianna Raimovaara

s. 2013

STLL:n nuorten projektiryhmä 24-25

Debytantti

Sara Saarinen

s. 2014

STLL:n nuorten projektiryhmä 24-25

Debytantti Vera Siikaluoma s. 2014 STLL:n nuorten projektiryhmä 24-25
A-silmu Senni Huuhtanen s. 2015  

 

Vastuuvalmentaja

Christina Wendelin, SM-noviisit ja juniorit

Tuuli Kivinen, Debytantit

 

Yhteystiedot

 

Some-kanavat

Instagram: k2_tappara