Tappara Taitoluistelijat

Yksinluistelun ja jäätanssin 2. SM-valintakilpailun tuloksia Vantaalta



Etelä-Vantaan taitoluistelijat järjestivät toiset valintakilpailut SM-senioreille, SM-junioreille ja SM-noviisipojille. Lauantaina luisteltiin lyhytohjelmien parissa, ja sunnuntaina kilpailtiin vapaaohjelmilla. Näihin valintakilpailuihin osallistuvilla senioreilla ja junioreillamme oli jo SM-kilpailupaikat lunastettuna 1. valintakilpailuista, ja SM-noviisipoikien SM-kisapaikat selviävät ranking-tuloksien kautta myöhemmin.

 

SM-seniorinaisissa Hanna Kiviniemi oli lyhytohjelmakilpailun kuudes ja lopputuloksien kahdeksas 107,40 pisteellä. Hannan ohjelmat eivät olleet tällä kertaa parhaat mahdolliset, mutta ohjelmiin mahtui silti onnistuneitakin elementtejä.

 

SM-junioreissa Enja Ruokonen oli lyhytohjelmien jälkeen kuudentena, mutta luisteli upeasti vapaaohjelmien kolmanneksi ja oli lopputuloksien neljäs 112,48 pisteellä. Enjan lyhytohjelmaan mahtui pari harmittavaa kaatumista, mutta vapaaohjelmassa mm. kolmoistulpit sekä kolmoissalchow onnistuivat. Essi Korpi onnistui ohjelmissaan kaksoisakseleissa sekä varmoissa pirueteissa, ja oli kilpailun seitsemäs 105,13 pisteellä.

 

SM-noviisipojissa Jari Krestyannikov hyppäsi lyhytohjelman alkuun hyvän kaksoisakselin ja yritti vapaaohjelmassaan kolmoissalchowia, ja voitti sarjansa 74,88 pisteellä.

 

Kilpailun sivut

Tulokset

Loppukilpailupaikat

 

SM-seniorit

1. Vera Stolt, PTL (145,85)

2. Jenni Saarinen, Koovee (136,69)

3. Laura Karhunen, EsJt (120,79)

...

8. Hanna Kiviniemi, TapTL (107,40)

(9 osallistujaa)

 

SM-juniorit

1. Selma Välitalo, OLK (126,47)

2. Milania Väänänen, PTL (121,27)

3. Fanny Lindfors, EsJt (114,65)

4. Enja Ruokonen, TapTL (112,48)

...

7. Essi Korpi, TapTL (105,13)

(24 osallistujaa)

 

SM-noviisipojat

1. Jari Krestyannikov, TapTL (74,88)

2. Atte Saarinen, STR (67,22)

(2 osallistujaa)

 

 

 


Takaisin uutisiin