Tappara Taitoluistelijat

Yksäreiden aluemestaruudet: kolme aluemestaruutta, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia!



Hanna ja MariaLauantaina 16.2.2019 Heinolan Taitoluistelijat järjestivät ISU-sarjoille aluemestaruuskilpailut Versowood Areenalla.

 

SM-senioreissa Hanna Kiviniemi voitti aluemestaruuden sarjansa ainoana osallistujana. Hanna ei silti päästänyt itseään helpolla, vaan tykitti ohjelmaansa mm. kaksi kolmoisflippiä, kaksi kolmoisrittiä, kaksoisakselin ja kolme neljännen tason piruettia. Hanna ansaitsi ohjelmallaan 87,85 pistettä.

 

SM-junioreissa Enja Ruokonen ja Eeva Kaipainen luistelivat upeasti kaksoisvoittoon, ja Essi Korpi oli viides. Enjan ohjelmassa oli harmittavia kaatumisia, mutta silti mm. kolmoistulppi, kolmoissalchow sekä kaksoisakseli onnistuivat, ja pisteitä kertyi 76,42. Eevan sai ohjelmastaan pisteet 68,01, ja Eevan ohjelmassa nähtiin tänään hyvä kaksoisakseli. Myös Essin onnistuneisiin elementteihin kuului tänään kaksoisakseli, eikä pronssimitaliin jäänyt Essiltä matkaa kuin puolitoista pistettä.

 

SM-noviiseissa Peppi Vallenius luisteli kolmanneksi 59,50 pisteellä. Peppi hyppäsi ohjelmassaan mm. laadukkaan kaksoisakselin ja lähti myös yrittämään kolmoissalchowia ja kolmoistulppia. Kaksi hyvää kaksoisakselia räväyttänyt Karolina Montin oli myös hienosti Pepin jälkeen neljäs, ja Jasmiina Vuorela oli kahdeksas sekä Emilia Erholtz yhdeksäs.

 

Junioreissa Maria Käppi sijoittui kuudenneksi 51,97 pisteellä ja Mia Mattila sijalle 10 pistein 45,92. Marian ohjelmassa askelsarja oli hienosti kolmostasoa, ja Mian ohjelmassa tuomarit antoivat laatupisteitä yhdistelmäpiruetista.

 

Debytanteissa nähtiin upeita tuloksia, sillä jopa viisi ensimmäistä sijoitusta tuli Tapparan tytöille! Rosa Reponen luisteli aluemestariksi ylivoimaisilla pisteillä 57,13, Nella Aaltonen oli toinen 51,05 pisteellä, Henna Mattila kolmas 49,45 pisteellä, Ulla Nieminen neljäs 46,94 pisteellä ja Unna Kuusinen viides 46,85 pisteellä. Helmi Mannila oli kisassa kahdeksas, Jenna Mattila 15:s ja Elli Konttajärvi 16:s. Rosan ohjelmassa oli hyvä kolmoissalchow sekä kaksi kaksoisakselia, ja Nellan, Hennan, Ullan ja Unnan ohjelmassa kaksoishypyt onnistuivat. Helmi ja Elli lähtivät myös rohkeasti yrittämään kaksoisakselia, ja Jennan ohjelmassa pisteitä toi mm. laadukas kaksoisritti.

 

Kilpailun sivut ja tulokset

 

SM-seniorit, vapaaohjelma

1. Hanna Kiviniemi, TapTL (87,85)

(1 osallistuja)

 

SM-juniorit, vapaaohjelma

1. Enja Ruokonen, TapTL (76,42)

2. Eeva Kaipainen, TapTL (68,01)

3. Tilda Liukkonen, LTL (60,44)

...

5. Essi Korpi, TapTL (58,95)

(5 osallistujaa)

 

SM-noviisit, vapaaohjelma

1. Nella Pelkonen, Koovee (64,52)

2. Etta Kuusinen, Koovee (60,24)

3. Peppi Vallenius, TapTL (59,50)

4. Karolina Montin, TapTL (58,28)

...

8. Jasmiina Vuorela, TapTL (49,60)

9. Emilia Erholtz, TapTL (47,26)

(12 osallistujaa)

 

Juniorit, vapaaohjelma

1. Seela Korpisaari, RTL (61,26)

2. Sara Tuominen, LTL (59,10)

3. Rosa Nikkilä, LTL (54,28)

...

6. Maria Käppi, TapTL (51,97)

10. Mia Mattila, TapTL (45,92)

(13 osallistujaa)

 

Debytantit

1. Rosa Reponen, TapTL (57,13)

2. Nella Aaltonen, TapTL (51,05)

3. Henna Mattila, TapTL (49,45)

4. Ulla Nieminen, TapTL (46,94)

5. Unna Kuusinen, TapTL (46,85)

...

8. Helmi Mannila, TapTL (43,24)

15. Jenna Mattila, TapTL (39,32)

16. Elli Konttajärvi, TapTL (39,17)

(20 osallistujaa)

 

Peppi


Takaisin uutisiin