Tappara Taitoluistelijat

Vierumäki Cupista 11 mitalia ja kaksi kolmoisvoittoa!



Junior A -sarjan mitalikolmikko ja valmentaja SusannaLahden Taitoluistelijat järjesti yhteistyössä Vierumäen urheiluopiston ja STLL:n kanssa kansainvälisen Vierumäki Cup 2014 kilpailun sekä silmujen ja minien kutsukilpailun 20.-21. syyskuuta 2014. Tapparasta kilpailuun osallistui peräti 31 luistelijaa seitsemässä eri sarjassa.

Lauantaina luisteltiin debytanttien kilpailu, johon osallistui Tapparasta yhteensä kuusi luistelijaa. Parhaiten kisassa onnistui Sara Aalto, joka luisteli hopealle hienoilla pisteillä 52,79, eikä voittokaan jäänyt kuin muutaman kymmenyksen päähän. Melina Lindforsin sijoitus oli viides pisteillä 44,98 ja loputkin Tapparan tytöt löytyivät 20 luistelijan kilpailussa mukavasti 13 parhaan joukosta. A-silmujen kutsukilpailussa parhaiten tapparalaisista sijoittui viidenneksi luistellut Lumi Stenroth. 

Sunnuntaina Tapparan tytöille sateli mitaleita usemmasta eri sarjasta ja mukaan mahtui myös peräti kaksi kolmoisvoittoa! Junior A -sarjassa mitalikorokkeen valtasivat Anni Järvenpää, Joanna Kallela ja Pinja Kallela sekä Novice A -sarjassa Petra Laakkonen, Essi Korpi ja Nerissa Mäkelä. Lisäksi Senior A -sarjassa Sera Väistö luisteli hopealle ja Hanna Kiviniemi pronssille. Menestystä tuli lisäksi B-silmujen kutsukilpailussa, jossa Peppi Vallenius luisteli voittoon ja Lina Koivumäki hopealle.

Tapparan luistelijoiden tulokset löytyvät kokonaisuudessaan tulossivultamme.

Onnittelut kaikille upeista suorituksista!


Takaisin uutisiin