Tappara Taitoluistelijat

Tapparan Taitoluistelijat hakee tanssiopettajaa



Tapparan taitoluistelujaosto etsii muodostelmaluistelujoukkueille tanssiopettajaa. Tarjoamme työpaikkaa kehittävässä ja innostavassa työympäristössä sekä mahdollisuutta laaja-alaiseen toimenkuvaan. Töitä on tarjolla 6-10 tuntia viikossa. Toivomme tanssiopettajan olevan osa monipuolista valmennustiimiämme, joten yhteistyökyky on edellytys työn onnistumiselle. Lisäksi hakijalta odotetaan innostavaa ja kehittymistä tukevaa valmennusotetta.


Seurassamme on tällä hetkellä yhdeksän kilpailevaa muodostelmaluistelujoukkuetta kansalliselta tasolta SM-tasolle. Luistelijat ovat joukkueesta riippuen 5-19-vuotiaita. Ryhmäkoot ovat suuria eli joukkueissa on noin 20-30 luistelijaa. Tämän vuoksi hakijalta edellytetään kykyä hallita ja ohjata isoakin ryhmää. Nuorimpien ryhmien tunneilla mukana on toki myös apuopettaja.


Tanssituntien tarkoitus on opettaa luistelijoille mm. monipuolista kehon käyttöä, -kannatusta ja -hallintaa sekä rytmikykyä. Toivommekin tanssiopettajan omaavan kokemusta erilaisista tanssilajeista aina baletista hiphoppiin.


Työt on mahdollista aloittaa jo huhtikuun alusta tai myöhemmin sopimuksen mukaan. Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivoineen pyydämme 31.3.2019 mennessä osoitteeseen susanna.haarala@tappara.fi. Tehtävä voidaan täyttää ennen hakuajan päättymistä sopivan hakijan löytyessä. Lisätietoja antaa muodostelmaluistelun päävalmentaja Johanna Nuotiomaa (johanna.nuotiomaa@gmail.com tai 0403536607)


Koska työ edellyttää toimimista alaikäisten lasten parissa, tulee tehtävään valittavan henkilön esittää nähtäväksi rikosrekisterilaina 6 §:n, 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.


Takaisin uutisiin