Tappara Taitoluistelijat

Tapparan Taitoluistelijat hakee muodostelmaluisteluvalmentajaa



Tapparan Taitoluistelijoissa on n. 600 yksin- ja muodostelmaluistelun harrastajaa ja luistelukoululaista. Seurassa toimii 5 päätoimista ja 30 osa-aikaista taitoluisteluvalmentajaa ja -ohjaajaa. Seurassamme on yhdeksän muodostelmaluistelujoukkuetta, jotka kilpailevat sekä kansallisella että SM-tasolla tulokkaista aina SM-junioreihin sekä aikuisten joukkueisiin saakka.


Tapparan taitoluistelujaosto etsii muodostelmaluisteluvalmentajia täydentämään nykyistä  valmennustiimiämme. Tarjoamme työpaikkaa kehittävässä ja innostavassa työympäristössä sekä mahdollisuutta monipuoliseen toimenkuvaan. Työtä on tarjolla useita (10-25t) viikkotyötunteja tekevälle  tuntivalmentajalle sekä pienempiä tuntimääriä tekevälle tuntivalmentajalle.


Odotamme hakijoilta omaa vahvaa muodostelmaluistelutaustaa, valmennuskokemusta, tehtävään sopivaan valmennuskoulutusta ja / tai halukkuutta kouluttautua valmentajana. Myös kyky yhteistyöhön työyhteisössä on tärkeä hakijalta edellytettävä ominaisuus. Lisäksi hakijoilta odotetaan innostavaa ja kehittymistä tukevaa valmennusotetta.


Työnmäärä ja -kuva muodostuvat tarkemmin sekä tarpeen, että hakijan omien mahdollisuuksien ja osaamisen mukaisesti. Vapaamuotoiset hakemuksen palkkatoivotuksineen 30.3.2019 mennessä osoitteeseen susanna.haarala@tappara.fi. Tehtävä voidaan täyttää ennen hakuajan päättymistä sopivan hakijan löytyessä.


Lisätietoja tehtävästä antaa urheilu– ja kehitysjohtaja Susanna Haarala: susanna.haarala@tappara.fi 040 5155 397 (toimistoaikaan) ja muodostelman päävalmentaja Johanna Nuotiomaa: johanna.nuotiomaa@gmail.com 040 353 6607.


Koska työ edellyttää toimimista alaikäisten lasten parissa, tulee tehtävään valittavan henkilön esittää nähtäväksi rikosrekisterilaina 6 §:n, 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.


Takaisin uutisiin