Tappara Taitoluistelijat

Tapparalaisille palkintoja STLL:n palkitsemistilaisuudessa



Susanna Haarala, Anni Järvenpää, Jenni Saarinen ja Maaret SiromaaSuomen Taitoluisteluliiton seuraparlamentti, jäägaala, palkitsemistilaisuus sekä liittokokous järjestettiin 26.-27.4.2014 Vierumäellä.

 

Palkitsemistilaisuudessa lauantaina 26.4. illalla jaettiin jälleen kunniamitaleita sekä useita kiertopalkintoja. Tilaisuuden aluksi jaettiin kolme kappaletta Opetus- ja kulttuuriministeriön Liikuntakulttuurin ja urheilun Ansiomitaleita kultaisin ristein. Pitkästä ja menestykseskkäästä valmennustyöstä mitalit saivat Tapparan Taitoluistelijoiden päävalmentaja Maaret Siromaa sekä valmentaja Susanna Haarala. Kolmannen mitalin sai muodostelmaluisteluvalmentaja Kaisa Arrateig. Lämpimät onnittelut!

 

Anni Järvenpää kävi pokkaamassa kaksi palkintoa: noviisityttöjen Bertel Nikkasen maljan sekä Annukka ja Aki Laukkasen muistostipendin. Jenni Saarinen puolestaan sai juniorityttöjen miniatyyriuusun. Tytöt myös esiintyivät ennen palkitsemistilaisuutta jäähallissa järjestetyssä jäägaalassa. Onnea!

 

Lauantaina päivällä järjestetyssä seuraparlamentissa paneuduttiin tänä vuonna valmentajien työhyvinvointiasioihin sekä seurojen hyviin käytänteihin. Lisäksi tarjolla oli tietoiskuja ajankohtaisista asioista. Viikonlopun päätti sunnuntaina pidetty liittokokous, jossa hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös sekä uusi aluejako.


Takaisin uutisiin