Tappara Taitoluistelijat

Tappara Taitoluistelu Susanna Haaralan johdolla kohti 2020-lukua



Tapparan taitoluisteluyhteisöllä on pitkä ja menestyksellinen historia. Seuran johtava asema Tampereen seudun lajitoiminnassa ja kestävä rooli maamme huipputaitoluistelun kehittäjänä velvoittavat tämän päivän Tapparaa viemään taitoluistelua vastuullisesti eteenpäin.

 

Nyt julkaistavan, vuosien 2018-2021 strategian suunnittelu aloitettiin 2017 syyskaudella. Strategiaprosessin tavoitteena oli alusta alkaen saada aikaan konkreettinen tahtotila lajin urheilustrategian 2018 – 2021 ydintavoitteista, toimintarakenteesta ja toimintatavoista. Suunnitelman strategiset päävalinnat tuleville vuosille ovat vahva valmennusosaaminen, tehokas lajitoiminnan ohjaus ja menestyksen mahdollistavat olosuhteet. Tärkeä osa uutta strategiaa on myös yhteistyön vahvistaminen Tapparan jääkiekon kanssa. Strategia on esitelty tarkemmin uutisen lopussa löytyvästä esitteestä.

 

Susanna Haarala taitoluistelun urheilu- ja kehitysjohtajaksi

 

Olennainen osa strategiaa on ollut organisaation saattaminen palvelemaan valittujen päälinjausten toteuttamista parhaimmalla ja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Taitoluistelun urheilutoimintaa ja uuden strategian jalkautusta johtamaan seuraan päätettiin perustaa urheilu- ja kehitysjohtajan toimi. Tehtävään valittiin seuran yksinluisteluvalmentaja Susanna Haarala (LitM). Haaralalla on pitkäaikainen kokemus valmennustyöstä urheilijan polun eri vaiheista, aloittelevien kilpailijoiden valmennuksesta aina Olympiatasolle saakka.

 

Strategiasuunnitelman päävalintojen seurannan ja johtamisen lisäksi urheilu- ja kehitysjohtajan tehtäviin kuuluu seuran yksinluistelu-, muodostelmaluistelu- ja luistelukoulutoiminnan johtaminen.

 

Taitoluistelun uutta strategiaa esitellään luistelijoille ja seuratoimijoille tarkemmin loppuvuoden aikana pidettävissä vanhempainilloissa ja muissa tapahtumissa.

 

Strategiaesite (PDF)


Takaisin uutisiin