SM-senioreiden- ja junioreiden 2. valintakilpailut: Joannalle ja Enjalle hopeaa!
Lauantaina ja sunnuntaina 18.11.-19.11.2017 Porvoon taitoluistelijat järjestivät SM-senioreille ja SM-junioreille toiset valintakilpailut. Kaikilla tapparalaisilla on jo SM-kisapaikat lunastettuna ensimmäisistä valintakilpailuista, mutta viikonlopun kisoissa oli oiva tilaisuus saada korkeampia pisteitä sekä harjoitusta joulukuun SM-kilpailuihin.
Lyhytohjelmien jälkeen senioreissa kolmannella sijalla ollut Joanna Kallela nousi upeasti vapaaohjelmien jälkeen hopealle 128,28 pisteellä! Kipeytyneestä selästään huolimatta Joanna onnistui ohjelmassaan mm. kolmoistulppi-kaksoistulppi-yhdistelmässä sekä kaksoisakseleissa. Tuomarit antoivat myös askelsarjasta sekä yhdistelmäpiruetista ja hyppypiruetista korkeimman mahdollisen vaatimustason sekä rutkasti laatupisteitä. Hanna Kiviniemi oli vapaaohjelmakilpailun neljäs ja kokonaiskilpailun viides pistein 111,63. Hannallakaan ei ollut helpoin tilanne lähteä kilpailuihin, sillä kipeytynyt nilkka tuotti hieman päänvaivaa. Silti vapaaohjelmassa sujuivat hyvin esimerkiksi kolmoisritti, kolmoissalchow sekä kaksoisakseli.
Junioreissa Enja Ruokonen onnistui molemmissa ohjelmissaan hienosti, ja sijoittui kokonaiskisassa toiseksi hyvillä pisteillä 126,09. Enjan ohjelmassa mm. kolmoissalchowit onnistuivat lennokkaasti ja kaksoisakselit sujuivat laadukkaasti. Ohjelman alkupuolen kolmoistulppi päätyi valitettavasti jään pintaan, mutta muutoin loppuohjelma sujui erittäin mallikkaasti. Enjan iloinen esitys vakuutti myös kilpailun tuomarit, sillä komponenttipisteet olivat selvästi koko kilpailun parhaat. Eroa kultamitalisti Vera Stoltiin Enjalta jäi ainoastaan 17 sadasosaa! Essi Korpi oli molempien ohjelmien seitsemäs ja lopputuloksissa kahdeksas 101,23 pisteellä. Totuttuun tapaan Essin kaksoisakselit olivat korkeita ja piruetit pyörivät laadukkaasti. Essin kolmoistulppi ei tänään onnistunut toivotulla tavalla, mutta sen sijaan alun kolmoissalchowin yritys oli lennokas.
SM-seniorit1. Viveca Lindfors, EsJt (152,35) 2. Joanna Kallela, TapTL (128,28) 3. Jenni Saarinen, Koovee (127,91) 4. Emilia Toikkanen, HL (115,63) 5. Hanna Kiviniemi, TapTL (111,63) (9 osallistujaa)
SM-juniorit1. Vera Stolt, PTL (126,26) 2. Enja Ruokonen, TapTL (126,09) 3. Emma Ignatius, HL (112,68) 4. Linnea Ceder, EsJt (112,33) 5. Laura Karhunen, EsJt (112,32) ... 8. Essi Korpi, TapTL (101,23) (27 osallistujaa)
Takaisin uutisiin |