Tappara Taitoluistelijat

SM2015: CB upeasti viides, FB vapaaohjelman kuudes!



Kuva: Tero WesterMuodostelmaluistelun SM-kilpailut 2015 on saatu onnellisesti päätökseen. Tapparan saldona kisoista oli SM-juniorijoukkue FireBladesin upea kuudes sija vapaaohjelmakilpailussa ja yhdeksäs sija lopputuloksissa sekä SM-noviisijoukkue CrystalBladesin loistava viides sija!

 

Lauantain lyhytohjelmakilpailussa FireBladesilla oli ohjelmassaan pientä epäonnea viistoläpimenossa sekä rivissä, mutta ohjelma oli kokonaisuutena silti vakuuttava esitys ja joukkue onnistui luomaan intensiivisen ilmapiirin Hakametsään. Lisäksi Tulilintu-ohjelman koreografia arvostettiin jälleen korkealle, jopa kisan neljänneksi parhaaksi! Lauantain jälkeen joukkueen sijoitus tiukassa kisassa oli yhdeksäs.

 

Sunnuntain vapaaohjelmakilpailussa ei lauantain epäonnistumisista ollut enää tietoakaan, kun joukkue luisteli upean ja onnistuneen ohjelman kotiyleisönsä edessä. Laadukas ja siisti suoritus palkittiin pisteillä 80,44 joilla joukkue ansaitsi vapaaohjelmakilpailun kuudennen sijan! Lopputuloksissa FB jäi niukasti lyhytohjelman jälkeiselle 9-sijalle yhteispistein 121,98. Vapaaohjelman kuudes sija on kuitenkin loistava osoitus siitä, että päämäärätietoinen harjoittelu on tuonut tulosta ja kehitystä on tapahtunut paljon.

 

CrystalBlades ylsi lauantaina luistellussa SM-noviisien kilpailussa upeasti ennalta-asetettuun tavoitteeseensa ja sijoittui kilpailun viidenneksi pistein 48,78. CB:n sijoituksen kehitys SM-kilpailuissa viime vuosina on ollut vakuuttavaa, sillä vuoden 2012 SM-kilpailuista lähtien joukkue on joka vuosi nostanut sijoitustaan kahdella pykälällä ylöspäin. Lauantaina joukkueen Monopoly-ohjelma sujui vauhdikkaasti ja siististi aina viimeiseen myllyelementtiin asti, jossa sattunut kaatuminen tuotti joukkueelle harmittavat 2 vähennyspistettä. Ohjelman koreografia arvioitiin kilpailun TOP3:een kuuluvaksi ja komponenttipisteet kokonaisuudessaankin olivat kisan neljänneksi parhaat. 

 

Suuret onnittelut sekä FB:lle että CB:lle valmentajineen hienosta kisakauden päätöksestä!

 

Tulossivut

 

SM-juniorit:

1. Musketeers, HL (172,36)

2. Team Fintastic, HTK (169,00)

3. Stella Polaris, OLK (150,62)

4. Sun City Swing, VG-62 (146,80)

5. Valley Bay Synchro, EsJt (140,82)

6. Team Mystique, HSK (129,22)

7. Reflections, ETK (124,82)

8. Team Estreija, LTL (122,02)

9. FireBlades, TapTL (121,98)

10. Dream Edges, Kaari (112,64)

11. Ice Steps, EVT (108,62)

12. Ice Diamonds, JyTLS (103,62)

 

SM-noviisit:

1. Finettes, HTK (59,93)

2. Team Dynamique, HSK (57,10)

3. Starlights, HL (56,26)

4. Valley Bay Synchronics, EsJt (49,06)

5. CrystalBlades, TapTL (48,78)

6. Dream Steps, EVT (48,32)

7. Sun City Synchro, VG-62 (46,65)

8. Aurora Borealis, OLK (45,23)

9. Blue Arrows, ETK (44,91)

10. Ice Energy, KuLs (43,96)

11. Diamond Edges, Kaari (43,73)

12. Chicas del Amor, RJT (41,78)

 

Kuva: Tero Wester

Kuva: Tero Wester

Kuva: Tero Wester

Kuva: Tero Wester

Kuva: Tero Wester

Kuva: Tero Wester

Kuva: Tero Wester

Kuva: Tero Wester


Takaisin uutisiin