Tappara Taitoluistelijat

Rosalle KULTAA debytanttien kultafinaalista!



Rosa luisteli upean kilpailun!17.3.2019 kilpailtiin debytanttien kultafinaali sekä hopeafinaali Savonlinnassa. Kilpailuun oli lunastanut paikkansa debytantteja ympäri Suomea.

 

Kultafinaalissa Rosa Reponen ylsi mahtavaan suoritukseen, joka toi hänelle uudet ennätyspisteet 64,43 sekä koko kilpailun voiton! Rosan voitto kilpailussa oli ylivoimainen, eikä epäilystä kisan kirkkaimmasta tähdestä ollut tulosten selvittyä.  Rosan vauhdikas ohjelma alkoi lupaavasti kolmoissalchow-kaksoistulppi-yhdistelmällä, ja hyppyjen tykitys jatkui vielä kahden kaksoisakselin sekä toisen kolmoissalchowin myötä. Myös ohjelman loput kaksoishypyt onnistuivat sekä piruetit pyörivät laadukkaasti korkeimmalle vaaditulle tasolle. Suuret onnittelut Rosalle hienosta kaudesta sekä menestyksekkäästä loppukilpailusta!

 

Henna Mattila luisteli kovassa kilpailussa viidenneksi 53,58 pisteellä ohjelmallaan, joka oli siisti ja puhdas kokonaisuus. Unna Kuusinen oli myös hienosti kymmenen parhaan joukossa kahdeksas 50,99 pisteellä, ja hienoissa pirueteissa onnistunut Nella Aaltonen oli 11:s 49,88 pisteellä sekä Ulla Nieminen 13:s 49,12 pisteellä. 

 

Hopeafinaalissa Helmi Mannila luisteli kahdeksanneksi 45,99 pisteellä. Ohjelmassa nähtiin mm. kolmen kaksoishypyn yhdistelmä.

 

Hyvä tytöt!

 

Tapparan debytanttien loppukilpailuiden mitalistit 2008-2019

2019 Rosa Reponen kultafinaalissa kultaa

2018 Peppi Vallenius kultafinaalissa kultaa

2018 Jari Krestyannikov kultafinaalissa hopeaa

2018 Minea Karp kultafinaalissa pronssia

2017 Olivia Lisko kultafinaalissa pronssia

2017 Silja Sivu hopeafinaalissa kultaa

2016 Eeva Kaipainen kultafinaalissa hopeaa

2012 Joanna Kallela kultafinaalissa kultaa

2012 Ella Korpi hopeafinaalissa kultaa

2011 Lyydia Määttänen hopeafinaalissa kultaa

2008 Tino Olenius kultafinaalissa kultaa

 

Kilpailun sivut

Tulokset

Live stream

 

Kultafinaali

1. Rosa Reponen, TapTL (64,43)

2. Anna Bergström, HTK (57,55)

3. Iida Karhunen, LRT (56,63)

...

5. Henna Mattila, TapTL (53,58)

8. Unna Kuusinen, TapTL (50,99)

11. Nella Aaltonen, TapTL (49,88)

13. Ulla Nieminen, TapTL (49,12)

(23 osallistujaa)

 

Hopeafinaali

1. Katrina Tallo, LRTL (53,46)

2. Sanni Kauppinen, Koovee (48,20)

3. Lotta Koskinen, Koovee (47,97)

...

8. Helmi Mannila, TapTL (45,99)

(23 osallistujaa)

 

Helmi


Takaisin uutisiin