Tappara Taitoluistelijat

Pohjoismaiden mestaruuskilpailut



Essi, Hanna ja JoannaPohjoismaiden mestaruuskilpailut luisteltiin 2.-5.3.2017 Islannin Reykjavikissä. Tapparasta kilpailussa Suomea edusti seniorinaisemme Joanna Kallela ja Hanna Kiviniemi, sekä noviisitytöissä Essi Korpi

 

Joanna Kallela ja Hanna Kiviniemi kilpailivat lauantaina lyhytohjelmien parissa seniorinaisten sarjassa. Joanna hyppäsi ohjelmaansa varman kolmoistulppiyhdistelmän ja hieman huonolla alastulolla olevan kolmoisritin. Kaksoisakseli jäi Joannalla epätavalliseen tapaan hieman vajaaksi, mutta muuten ohjelma oli melko siisti kokonaisuus. Hannan ohjelma ei sujunut tänään hänen omalla tasollaan, ja hypyissä nähtiin pientä haparointia. Kuitenkin piruetit ja kaksoisakseli sujuivat Hannalta hyvin. 

 

Vapaaohjelmassa Joannalta nähtiin hienoja onnistuneita elementtejä, kuten lennokas kolmoisritti, kaksoisakseli ja kolmoistulppiyhdistelmä. Harmillisesti kaksi elementtiä kuitenkin jäi yksöishypyiksi ja yksi hyppy päätyi jään pintaan. Pisteitä Joanna ansaitsi kauniilla ohjelmallaan 74,17, ja kokonaispistesaldoksi hänelle kertyi 116,74 pistettä, jotka oikeuttivat hänelle Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden yhdeksännen sijan.

 

- Kisat olivat mukava kokemus. Harmittamaan jäi silti tämän päivän vapaaohjelma, sillä se ei sujunut suunnitelmieni mukaan, Joanna kertoo.

 

Hannan ohjelmassa nähtiin myös hienoja onnistumisia ja hyvää taistelua. Kolmoisflippi oli kaikilla kierroksilla ja onnistui melko hyvin sekä piruetit olivat kaikki korkeinta mahdollista tasoa. Pienet hyppyjen laatuvirheet sekä pari harmillista kaatumista verottivat hieman pisteitä, mutta kokonaisuudessaan Hanna ansaitsi ohjelmallaan 74,38 pistettä. Näin ollen yhteispisteitä Hannalle kertyi 112,06, jotka riittivät kilpailussa kymmenenteen sijaan.   

 

Tänä vuonna kisaan lisättiin hieman uutta ulottuvuutta, sillä Pohjoismaiden lisäksi kilpailuun sai osallistua myös muista maista. Italian Carolina Kostner voitti seniorinaisten kilpailun ylivoimaisesti 204,27 pisteellä ja Venäjän Elizaveta Tuktamysheva oli kilpailun hopeamitalisti 178,13 pisteellä.

 

 

Noviisityttöjen lyhytohjelmien jälkeen Essi Korpi oli viidentenä pistein 32,47. Essi onnistui ohjelmassaan mm. todella lennokkaassa kaksoisakselissa sekä laadukkaissa pirueteissa. Myös vapaaohjelma sujui Essiltä hienosti, ja lopputuloksissa hän sijoittui kuudenneksi yhteispistein 82,26. Kaksoisakselit sujuivat totuttuun tapaan varmasti, ja hyviä kolmoishyppy-yrityksiä Essin ohjelmassa nähtiin myös.

 

- Olen tyytyväinen suoritukseeni, koska sain tehtyä siistin kokonaisuuden, Essi kertoo vapaaohjelman jälkeen.

 

Pohjoismaiden mestaruuden tänä vuonna noviisitytöissä vei Ruotsin Selma Ihr 103,84 pisteellä. Suomalaisväriä nähtiin myös palkintopallilla, sillä Vera Stolt luisteli hienosti kilpailussa hopealle.

 

Kilpailun sivut

Tulokset 

 

 

Senior Ladies

1. Carolina Kostner, ITA (204,27)

2. Elizaveta Tuktamysheva, RUS (178,13)

3. Anita Östlund, SWE (155,23)

4. Joshi Helgesson, SWE (146,12)

5. Anne Line Gjersem, NOR (135,66)

6. Viveca Lindfors, FIN (133,75)

7. Isabelle Olsson, SWE (132,67)

8. Matilda Algotsson, SWE (126,87)

9. Joanna Kallela, FIN (116,79)

10. Hanna Kiviniemi, FIN (112,06)

...

12. Jenni Saarinen, FIN (107,28)

(17 osallistujaa)

 

 

 

 

Novice Girls

1. Selma Ihr, SWE (103,84)

2. Vera Stolt, FIN (98,51)

3. Emilie Nordqvist, SWE (90,32)

4. Maia Sorensen, DEN (85,82)

5. Selma Välitalo, FIN (83,11)

6. Essi Korpi, FIN (82,26)

...

14. Anni Skogberg, FIN (67,22)

(20 osallistujaa)

 

Kilpailuhallin näkymä 

Essi odottamassa tuloksia 

Joanna ja valmentaja Susanna vapaaohjelman jälkeen 

Hanna vapaaohjelmassaan 

Joanna vapaaohjelmassaan 

Essi KorpiJoanna KallelaHanna Kiviniemi 

 

 

 

 

 

 

 


Takaisin uutisiin