Tappara Taitoluistelijat

Noviisien ja debytanttien 1. valintakilpailu: Sara Aalto hopeaa



Noviisien ja debytanttien I-lohkon 1. valintakilpailu luisteltiin Espoossa 30. marraskuuta 2014. Tapparasta kilpailussa nähtiin kuusi debytanttiluistelijaa ja yksi noviisiluistelija.

 

Debytanttien sarjassa Sara Aalto (kuvassa) onnistui upeasti luistelemalla kilpailun kakkoseksi ja hopeakorokkeelle pisteillä 53,45! Saran lisäksi kultafinaalipaikan jo tästä ensimmäisestä valintakilpailusta lunastivat hienosti neljänneksi sijoittunut Aura Hautalahti ja heti perään viidenneksi luistellut Maria Käppi. Muista tapparalaisista Lilli Hanhisen sijoitus oli 16, Eeva Kaipaisen 20 ja Jasmiina Vuorelan 21. Kilpailuun osallistui yhteensä 34 debytanttia.

 

Noviisien sarjassa Saara Erikssonin sijoitus 37 osallistujan joukossa oli mukavasti seitsemäs pisteillä 43,58. Noviisien kilpailu oli todella tiukka, sillä mitalikorokkeellekaan ei Saaralla jäänyt matkaa kuin vaivaiset 1,28 pistettä!

 

Sekä debytantit että noviisit on Suomessa jaettu kolmeen eri lohkoon, joista kultafinaalipaikan 1. valintakilpailusta lunastivat kunkin lohkon kolme parasta ja lisäksi kolme seuraavaksi parasta, kun kaikkien lohkojen tulokset laitetaan yhteen (eli yhteensä 12 luistelijaa). Toiset valintakilpailut luistellaan 24.-25. tammikuuta 2015.

 

Tulossivut järjestävän seuran sivuilla


Takaisin uutisiin