Tappara Taitoluistelijat

Nella upeasti Finlandia Trophyn neljäs



Viikonloppuna 6.-.8.10.2023 Espoon Metro Areenalla luisteltiin kansainvälinen Finlandia Trophy -kilpailu. Finlandia Trophy on yksi kymmenestä Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) Challenger -sarjan kilpailusta, jossa kilpaillaan yksinluistelussa, pariluistelussa ja jäätanssissa. Kansainvälisessä huipputaitoluistelukauden avanneessa kilpailussa oli mukana luistelijoita 22 eri maasta.

 

Tapparan Nella Pelkosen lisäksi naisten sarjassa nähtiin kolme muuta suomalaisluistelijaa - Janna Jyrkinen, Emmi Peltonen ja Oona Ounasvuori. Suomen taitoluistelun maajoukkueeseen kuuluva Nella Pelkonen siirtyi kuluvalle kaudelle harjoittelemaan ja edustamaan seuraamme kasvattiseurastaan Koovee Taitoluistelusta. Finlandia Trophy -kilpailuun Pelkonen osallistui ensimmäisen kerran syksyllä 2022 ja sijoittuen kilpailussa tuolloin sijalle 14.

 

Viikonloppuna käydyssä kilpailussa Nella Pelkonen onnistui upeasti ja sijoittui kokonaiskilpailussa neljännelle sijalle. Perjantain lyhytohjelmakilpailussa Pelkonen jo luisteli uudet ennätyspisteensä 58.78 ja oli parhaana suomalaisena seitsemäntenä ennen vapaaohjelmakilpailua. Sunnuntaina käydyssä vapaaohjelmakilpailussa Nella onnistui ohjelmassaan lähes täydellisesti. Hän keräsi vapaaohjelmasta upeat 120.53 pistettä ollen näin vapaaohjelmien paras. Nellan kokonaispisteet kilpailussa olivat 179.31 ja näin oma henkilökohtainen piste-ennätys parani peräti 25 pisteellä. Kilpailu kokonaisuutena oli tapparalaiselta Pelkoselta upea suoritus ja mitalisijakin jäi tällä kertaa vain 0,30 pisteen päähän. Naisten sarjan voiton vei Etelä-Korean Yelim Kim pistein 187.91.

 

Onnittelut Nellalle, valmennustiimille sekä tukijoukoille upeasta kilpailusta!

 

Nellan kausi jatkuu seuraavaksi SM-sarjojen valintakilpailulla Turussa 14.-15.10. STLL on nimennyt Nellan edustajaksi myös Espoossa marraskuun 17.-19. päivänä käytävään aikuisten sarjan Grand Prix -kilpailuun.

 

Finlandia Trophy tulokset 

 

kuvat: Jari Marttila

 


Takaisin uutisiin