Tappara Taitoluistelijat

Muokkarit perheineen tapahtumapäivässä Mobiliassa



Muodostelmaluistelijat ja perheet viettivät järjestyksessään toista yhteistä tapahtumapäivää Kangasalla Mobilian kesäteatterin ympäristössä lauantaina 12.8.2017.

 

Aurinkoisen päivän aikana luistelijat kiersivät pienryhmissä läpi 15 erilaista yhteistyötä vaativaa tehtävärastia, joihin kuului mm. kasvomaalausta, valokuvausta ja tasapainottelua. Samalla tytöt pääsivät tutustumaan paremmin myös muihin, kuin oman joukkueensa luistelijoihin.

 

Vanhemmat puolestaan pääsivät liikkelle taitoluistelun uuden lajikoordinaattori Katri Melinin vetämän katsomojumpan merkeissä, jonka jälkeen suunniteltiin joukkueille uusia kannustushuutoja. Päivän päätteeksi vanhemmat joutuivat vielä tulikokeeseen päästessään esittämään erilaisia muodostelmaluisteluelementtejä arvovaltaiselle yleisölle, eli luistelijoille.

 

Suurkiitos kaikille onnistuneen päivän toteutukseen osallistuneille vanhemmille ja talkoolaisille!

 

Lisää kuvia

 


Takaisin uutisiin