Tappara Taitoluistelijat

Muokkareiden kansallisten sarjojen loppukisatuloksia



StarBladesMuokkareiden kansallisten sarjojen loppukilpailut kisattiin Turun Gatorade Centerillä 7.-8.3.2020. 

 

Sunnuntain pitkän kisapäivän aamuvarhaisella avannut StarBlades ei yltänyt tällä kertaa aivan parhaimpaansa, mutta sijoitus kovatasoisessa minorisarjassa silti hienosti 7/18 pistein 33,13.

 

Ensimmäisen kisapäivän lauantaina aloittivat kansalliset noviisit. Peräti 21 joukkueen sarjassa RockingBlades sijoittui upeasti sijalle 9! 

 

Aikuisten sarjassa DustyBlades luisteli äärimmäisen tasaisessa kisassa hienosti viidenneksi jääden mitalista ainoastaan kaksi pistettä. Sijoitus sivuaa samalla joukkueen historian parasta loppukilpailusijoitusta (viimeksi vuonna 2015).

 

Kansallisten senioreiden sarjassa RustyBlades luisteli kauden ennätyspisteensä 47,67, jotka riittivät kovatasoisessa kisassa yhdeksänteen sijaan.

 

Masters-sarjassa vasta alle kuukausi sitten 2. valintakilpailuissa kisakautensa aloittanut EliteBlades luisteli siistillä suorituksella viidenneksi ja paransi samalla reilusti pistesaldoaan.

 

Kaikki viisi joukkuetta päättivät samalla kilpailukautensa tähän kisaan. Onnittelut kaikille joukkueille! 

 

RockingBlades DustyBlades EliteBlades ja RustyBlades

 

Tulokset ja luistelujärjestykset

 

Minorit (ISU)

1. MiniMints, HTK (42,25)

2. Sunlights, HL (39,95)

3. Team Sympatique, HSK (38,92)

...

7. StarBlades, TapTL (33,13)

(18 joukkuetta)

 

Kansalliset seniorit (ISU)

1. Valley Bay Synchrostars, EsJt (62,65)

2. Situations, ETK (58,12)

3. Ex-Steps, EVT (56,86)

...

9. RustyBlades, TapTL (47,67)

 

Kansalliset noviisit (MUPI)

1. Chicas del Amor, RJT (87,60)

2. Cool Steps, EVT (85,80)

3. Team Ice Mist, JTL (79,40)

...

9. RockingBlades, TapTL (68,40)

(21 joukkuetta)

 

Aikuiset (MUPI)

1. Team Antique, HSK (69,60)

2. Aura Aboensis, TRT (68,40)

3. Shadows, ETK (68,00)

4. Audax, PTL (67,60)

5. DustyBlades, TapTL (66,00)
(12 joukkuetta)

 

Masters (ISU)

1. Valley Bay Synchrohearts, EsJt (56,67)

2. Reunions, ETK (54,95)

3. Team Chaotique, HSK (53,30)

4. Best Before, HTK (50,47)

5. EliteBlades, TapTL (47,28)

(8 joukkuetta)

 


Takaisin uutisiin