Tappara Taitoluistelijat

Muokkareiden kansallisten sarjojen 2. valintakilpailut



IB:n ja SWB:n letka taisi yltää Nordikselta Tampereelle asti :)Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 2. valintakilpailut luisteltiin Helsingin jäähallissa 8.-9.2.2020. Tapparasta kilpailuun osallistuivat kaikki 8 kansallisten sarjojen joukkuettamme.

 

Useammallakin joukkueellamme oli tällä kertaa valitettavan epäonninen kilpailupäivä, mikä näkyi mm. useina kaatumisina. Epäonnesta kärsivät viidenneksi minorikilpailussa sijoittunut StarBlades, tulokkaiden sarjan kahdeksanneksi sijoittunut IceBlades, kansallisten junioreiden kahdeksanneksi sijoittunut MagicBlades ja kansallisten noviisien kisan niin ikään kahdeksanneksi sijoittunut RockingBlades.

 

Onnistumisiakin toki nähtiin. Tulokkaiden sarjassa SweetBlades suoritui ohjelmastaan hienosti ja sijoittui upeasti sarjan nuorimpana joukkueena sijalle 11/16. Masters-sarjassa EliteBlades avasi kilpailukautensa sijoittumalla Trans Siberian Express -ohjelmallaan viidenneksi. DustyBlades luisteli onnistuneella ohjelmallaan aikuisten sarjan neljänneksi jääden niukasti mitalisijoilta. 

 

Kansallisten senioreiden sarjassa RustyBlades jäi tällä kertaa sijalle 9.

 

StarBlades, RockingBlades, EliteBlades, DustyBlades ja RustyBlades ovat lunastaneet paikkansa kansallisten sarjojen loppukilpailuihin Turkuun 7.-8.3.2020. Tulokkailla loppukilpailua ei järjestetä laisinkaan, mutta IceBlades ja SweetBlades kilpailevat vielä tulokaskarnevaalissa Turussa 14.3.2020.

 

Tsemppiä loppukauteen!

 

Kilpailun sivut

 

DustyBlades

 

Minorit (ISU)

1. MiniMints, HTK (39,68)

2. Rainbows, ETK (36,09)

3. Sunny Steps, EVT (35,63)

...

5. StarBlades, TapTL (31,85)

(9 joukkuetta)

 

Tulokkaat (MUPI)

1. Little Steps, EVT (67,80)

2. Ice Fascination, KuLS (60,40)

3. Valley Bay Synchrokids, EsJt (59,80)

...

8. IceBlades, TapTL (51,40)

11. SweetBlades, TapTL (43,80)

(16 joukkuetta)

 

Kansalliset seniorit (ISU)

1. Valley Bay Synchrostars, EsJt (59,26)

2. Situations, ETK (54,03)

3. Sun City Souls, VG-62 (53,07)

...

9. RustyBlades, TapTL (413,14)

 

Kansalliset juniorit (ISU)

1. Hot Steps, EVT (53,65)

2. Ice Diamonds, JyTLS (47,08)

3. Sunrise, KTK (43,53)

...

8. MagicBlades, TapTL (31,10)

(9 joukkuetta)

 

Kansalliset noviisit (MUPI)

1. Team Ice Mist, JTL (86,60)

2. Cool Steps, EVT (84,80)

3. Team White Pearl, KKJT (79,20)

...

8. RockingBlades, TapTL (61,80)

(11 joukkuetta)

 

Masters (ISU)

1. Valley Bay Synchrohearts, EsJt (50,79)

2. Team Chaotique, HSK (49,80)

3. Reunions, ETK (48,45)

...

5. EliteBlades, TapTL (40,10)

(8 joukkuetta)

 

Aikuiset (MUPI)

1. Coronae Borealis, OLK (78,20)

2. Shadows, ETK (76,60)

3. Ice Wide Open, KuLS (75,00)

4. DustyBlades, TapTL (71,40)

(13 joukkuetta)

 

 


Takaisin uutisiin