Muodostelmaluistelun 2. SM-valintakilpailut: FB yhdeksäs, CB viides
FireBlades sijoittui tiukassa juniorisarjassa yhdeksänneksi pistein 107,38 ja lunasti samalla paikkansa SM-kilpailuihin. FB:n molempiin ohjelmiin jäi tällä kertaa parantamisen varaa ja mm. vapaaohjelmaan mahtuneet kolme kaatumista verottivat pisteitä. Tiukassa kilpailussa sijat 6-10 olivat alle kymmenen pisteen päässä toisistaan, joten puhtailla suorituksilla sijoitus olisi saattanut olla useammankin pykälän ylempänä.
Myös CrystalBladesin ohjelmaan mahtui epäonnea mm. yhden kaatumisen muodossa ja lisäksi joukkue sai yhden vähennyspisteen ajanylityksestä, ja nämä vähennykset myös harmillisesti pudottivat joukkueen mitaleilta. Tiukassa kilpailussa sijoitus oli viides pistein 43,21 ja matkaa mitaliin jäi ainoastaan 2,04 pistettä.
Harjoitukset jatkuvat joukkueilla vielä tämän viikon, jonka jälkeen on aika ladata hetki akkuja joulun vieton merkeissä. Kilpailukausi jatkuu CB:llä jo tammikuun 11. päivä kutsukilpailussa Vantaalla, ja molemmat joukkueet puolestaan matkaavat tammikuun puolivälissä Ruotsin Göteborgiin kansainväliseen Leon Lurje Trophyyn.
Takaisin uutisiin |