Tappara Taitoluistelijat

Mitalisijoja Promo Cupista



EmiliaSalon jäähallissa kilpailtiin 13.-15.11.2020 Salon Palloilijoiden järjestämä kutsukilpailu Lounaissuomen, Uudenmaan, Hämeen ja Helsingin alueen seuroille.

 

Junioreissa Emilia Erholtz sijoittui hopealle 97,29 pisteellä! Emilian vapaaohjelman alussa onnistui hyvä kaksoisakseli, ja ohjelmassa nähtiin myös hyppyjen lisäksi kaksi neljännen tason piruettia.

 

SM-noviiseissa Helmi Mannila luisteli ylivoimaiseen voittoon 28 osallistujan joukosta! Helmin molemmissa ohjelmassa nähtiin onnistuneet kaksoisakselit, sekä vapaaohjelmassaan Helmi onnistui myös lennokkaassa kolmoissalchowissa. Helmi keräsi vauhdikkaalla ohjelmallaan yhteispisteet 97,03. Lisäksi Henna Mattila oli upeasti kilpailun kolmas 89,35 pisteellä. Hennan lyhytohjelmassa kaksoisakseli onnistui, ja vapaaohjelmassa Hennan komponenttipisteet olivat kilpailun korkeimmat. Tapparan kolmas edustaja Nella Aaltonen onnistui molemmissa ohjelmissaan kaksoisakseleissa, ja vapaaohjelmassa nähtiin myös kaksi neljännen tason piruettia. Nella sijoittui kilpailussa kuudenneksi.

 

Debytanteissa Sini Alku luisteli kilpailun kuudenneksi 45,18 pisteellä ja Peppiina Saarenkylä oli seitsemäs sekä Eveliina Pogosova kymmenes. Sinin ohjelmassa nähtiin mm. hyvä kolmen kaksoishypyn yhdistelmä, Peppiinan ohjelmassa kaksoisflippi-kaksoistulppi sekä sekä Eveliinan ohjelmassa kaksoisakselin yritys.

 

A-silmujen kilpailussa luisteli 23 osallistujaa, ja Aino Santaharju oli hienosti kilpailun viides 32,39 pisteellä, Piste-erot pronssimitaliin olivat myös pienet ja ainoastaan alle pisteen päässä Ainosta!

 

Perjantaina jäällä kilpailivat minit ja B-silmut. B-silmujen kilpailuissa saatiin iloita erityisesti Lidia Karislahden hopeamitalista, kun Lidia luisteli kilpailun toiseksi 44,67 pisteellä. Iida Penttilä luisteli myös tasaisessa kilpailussa yhdeksänneksi.

 

Mineissä osallistujia oli runsas joukko, sillä jäällä nähtiin 29 luistelijaa. Tapparan Neea Haapala sijoittuikin upeasti kilpailussa viidenneksi 41,83 pisteellä ja Julia Vähä-Ruohola oli kymmenes.

 

Sunnuntaina kilpailua jatketaan vielä SM-noviisien ja junioreiden vapaaohjelmilla. Tsemppiä!

 

Kilpailun sivut ja tulokset

 

Juniorit

1. Jenni Popper, VTL (102,10)

2. Emilia Erholtz, TapTL (97,29)

3. Amanda Hotanen, HTK (95,82)

(16 osallistujaa)

 

SM-noviisit

1. Helmi Mannila, TapTL (97,03)

2. Meri Fagerlund, ETK (90,33)

3. Henna Mattila, TapTL (89,35)

...

6. Nella Aaltonen, TapTL (87,02)

(28 osallistujaa)

 

Debytantit

1. Pihla Pitkänen, EsJt ( 50,08)

2. Siiri Tahvanainen, EVT (49,66)

3. Minttu Hirvonen, HTK (48,61)

...

6. Sini Alku, TapTL (45,18)

7. Peppiina Saarenkylä, TapTL (44,52)

10. Eveliina Pogosova, TapTL (43,79)

(26 osallistujaa)

 

A-silmut

1. Venla Sinisalo, RauTL (37,10)

2. Venla Pentikäinen, TRT (34,20)

3. Iines Salminen, HTK (33,04)

...

5. Aino Santaharju, TapTL (32,39)

(23 osallistujaa)

 

B-silmut, tähtiarviointi

1. Erika Marttila, VG-62 (50,00)

2. Lidia Karislahti, TapTL (44,67)

3. Cecilia Virtanen, PoriTa (43,67)

...

9. Iida Penttilä, TapTL (39,67)

(22 osallistujaa)

 

Minit, tähtiarviointi

1. Saana Suila, HTK (51,00)

2. Saara Nikula, HTA (46,67)

3. Lotta Peltoniemi, SCT (45,33)

...

5. Neea Haapala, TapTL (41,83)

10. Julia Vähä-Ruohola, TapTL (39,67)

(29 osallistujaa)

 

Helmi voittoon SM-noviiseissa!Hennalle pronssia SM-noviiseissaLidialle hopeaa B-silmuissa!


Takaisin uutisiin