Tappara Taitoluistelijat

Menestystä Hämeen alueen kutsukilpailuissa!



Inga-Linda, Julia ja NeeaHämeen alueen tähtisarjojen kutsukilpailu sekä aloituskilpailu kansallisille sarjoille sekä A-silmuille kilpailtiin menestyksekkäästi Hämeenlinnassa Metritiski areenalla 26.-27.9.2020. 

 

Kansallisissa junioreissa kilpailtiin lyhytohjelmien parissa. Emilia Erholtz luisteli onnistuneen ohjelman, joka sisälsi mm. kaksoisakselin. Emilia sijoittui tiukassa kilpailussa tuloksissa toiseksi 36,54 pisteellä, jääden vain 26 sadasosaa voittajasta! Hyvän ohjelman luisteli myös Mia Mattila, joka oli kilpailun neljäs 35,15 pisteellä. Silja Sivu sijoittui kilpailussa sijalle 14.

 

A-silmuissa Inka Riekki nappasi hienosti pronssia ISU-pistein 29,17. Tiukasti kärjessä kiinni oli myös neljänneksi sijoittunut Aino Santaharju pistein 29,09. Olga Norri oli myös hienosti viides, Tyyne Lamberg kuudes ja Minea Montonen seitsemäs.

 

B-silmuissa Lilian Uusi-Salava voitti kilpailun ylivoimaisesti 50,33 tähtiarvioinnin pisteellä. Lidia Karislahti oli myös hienosti viides, Iida Penttilä kuudes, Zhengyuan Lu kahdeksas, Linda Luode 11:s ja Laura Liu 15:s.

 

2012 ja myöhemmin syntyneissä mineissä tapparalaiset ottivat kolmoisvoiton: Julia Vähä-Ruohola luisteli kultaa, Neea Haapala hopeaa ja Inga-Linda Pajala pronssia! Seela Soini oli myös hienosti kahdeksas, Vianna Raimovaara 11:s ja Anna Ojala 12:s.

 

2011 syntyneissä mineissä Lilian Lehtovaara sijoittui hienosti pronssille 37,33 pisteellä! Ronja Tormilainen oli myös kilpailussa kuudes.

 

ISU-sarjojen kilpailun sivut ja tulokset

Tähtisarjojen kilpailun sivut ja tulokset

 

Juniorit, lyhytohjelma (ISU-arviointi)

1. Salla Sointu, Koovee (36,80)

2. Emilia Erholtz, TapTL (36,54)

3. Emeliina Virtanen, UpTL (36,05)

4. Mia Mattila, TapTL (35,15)

...

14. Silja Sivu, TapTL (28,80)

(20 osallistujaa)

 

A-silmut (ISU-arviointi)

1. Saana Riekkoniemi, UpTL (31,58)

2. Olivia Kanervo, LTL (31,11)

3. Inka Riekki, TapTL (29,17)

4. Aino Santaharju, TapTL (29,09)

5. Olga Norri, TapTL (26,78)

6. Tyyne Lamberg, TapTL (26,14)

7. Minea Montonen, TapTL (25,85)

(10 osallistujaa)

 

B-silmut (Tähtiarviointi)

1. Lilian Uusi-Salava, TapTL (50,33)

2. Erin Levola, UpTL (47,33)

3. Sohvi Koskinen, HeiTa (46,00)

...

5. Lidia Karislahti, TapTL (42,67)

6. Iida Penttilä, TapTL (42,00)

8. Zhengyuan Lu, TapTL (41,33)

11. Linda Luode, TapTL (40,33)

15. Laura Liu, TapTL (36,00)

(24 osallistujaa)

 

Minit s. 2012 ja myöhemmin (Tähtiarviointi)

1. Julia Vähä-Ruohola, TapTL (48,33)

2. Neea Haapala, TapTL (43,67)

3. Inga-Linda Pajala, TapTL (41,00)

...

8. Seela Soini, TapTL (35,17)

11. Vianna Raimovaara, TapTL (34,33)

13. Anna Ojala, TapTL (30,67)

(15 osallistujaa)

 

Minit s. 2011 (Tähtiarviointi)

1. Anastasia Kasko, HTL (45,00)

2. Ilona Hämäläinen, LTL (37,33)

3. Lilian Lehtovaara, TapTL (37,33)

...

6. Ronja Tormilainen, TapTL (34,00)

(10 osallistujaa)

 

JuliaInka

 

 


Takaisin uutisiin