Tappara Taitoluistelijat

Maaret jää eläkkeelle



Seuramme pitkäaikainen päävalmentaja Maaret Siromaa jää eläkkeelle 1.12.

 

Maaret on toiminut Tapparassa päävalmentajana vuodesta 1998. Yhteensä hänellä on valmennusvuosia takanaan taitoluistelun ammattilaisena 43. Maaret on tamperelaisen ammattimaisen taitoluisteluvalmennuksen uranuurtaja, jonka valmennusvuosien aikana Tapparasta on kasvanut yksi maamme suurimmista taitoluisteluseuroista.

 

Sadat lapset, nuoret ja nuoret aikuiset ovat harjoitelleet Maaretin asiantuntevassa valmennuksessa. Valmentajana hän on ollut kärsivällinen, pitkäjänteinen, tarkka ja lempeä. Hänen kanssaan urheilijoiden on ollut helppo kommunikoida ja saada äänensä kuuluviin. Tällaisella valmennustavalla Maaret on urheilijoidensa ja valmennustiiminsä kanssa saavuttanut arvostettavaa tulostasoa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

 

Päätoimisena valmentajana Maaretille on ollut tärkeää, että seura on oikea työpaikka, jossa työn tekemisen edellytykset ovat valmentajilla hyvät. Maaretin johdolla myös yhteistyön ilmapiiriä on kehitetty seurassamme. Hän on ollut muiden työpanosta arvostava ja tilaa antava päävalmentaja ja työkaveri. Työtä on hänen johdollaan tehty ”tosissaan, mutta ei vakavasti”.

 

Lämmin kiitos Maaret huikeasta työpanoksestasi suomalaisen, tamperelaisen ja ennen kaikkea tapparalaisen taitoluisteluosaamisen eteen! Tapparan väki toivottaa sinulle antoisia, terveitä ja nautinnollisia eläkevuosia.


Takaisin uutisiin