Tappara Taitoluistelijat

Joanna Kallela on Pohjoismaiden mestari 2016!



Pohjoismaiden mestari 2016: Joanna KallelaTaitoluistelun Pohjoismaiden mestaruuskilpailut luisteltiin Tanskan Aalborgissa 25.-28.2.2016. Suomi osallistui kisoihin 19 hengen joukkueella, joista 6 oli tapparalaisia.

 

Joanna Kallela luisteli upeasti juniorityttöjen voittajaksi ja Pohjoismaiden mestariksi yhteispistein 131,22!!! Joanna lähti vapaaohjelmiin kilpailun kolmannelta sijalta, mutta tsemppasi perjantaina kilpailun ykköseksi niukan 0,02 eron turvin. Myös Petra Laakkonen teki vapaaohjelmallaan hienon nousun lyhytohjelman jälkeiseltä 9-sijalta kokonaiskilpailun viidenneksi yhteispistein 115,86. Suomeen saatiin sarjasta myös toinen mitali, kun Emmi Peltonen nousi PM-pronssille.

 

Naisten sarjassa Jenni Saarinen oli mukavasti neljäs yhteispistein 148,69. Hanna Kiviniemi teki vapaaohjelmallaan hienon nousun harpaten tuloslistalla kolme pykälää ylöspäin sijalle seitsemän pistein 122,63. Parhaiten suomalaisista sijoittui PM-hopean napannut Viveca Lindfors

 

Miesten sarjassa Juho Pirinen tsemppasi vapaaohjelmaosuuden kuudenneksi ja lopputuloksissa seitsemänneksi pistein 152,98. Myös miesten sarjasta saatiin mitali Suomeen, kun Valtter Virtanen sijoittui hopealle.

 

Noviisityttöjen sarjassa Essi Korpi sijoittui parhaana suomalaisena hienosti viidenneksi pistein 84,61.

 

Suuret onnittelut tuoreelle Pohjoismaiden mestarille Joannalle sekä muille suomalaisille!

 

Tulossivut

 

Ladies:

1. Joshi Helgesson, SWE (168,44)

2. Viveca Lindfors, FIN (165,22)

3. Isabelle Olsson, SWE (154,18)

4. Jenni Saarinen, FIN (148,69)

5. Matilda Algotsson, SWE (137,62)

6. Anne Line Gjersem, NOR (134,04)

7. Hanna Kiviniemi, FIN (122,63)

(13 osallistujaa)

 

Men:

1. Alexander Majorov, SWE (199,43)
2. Valtter Virtanen, FIN (182,60)

3. Brendan Kerry, AUS (182,14)

4. Matthias Versluis, FIN (168,38)
5. Roman Galay, FIN (160,85)
6. Tomi Pulkkinen, FIN (154,50)

7. Juho Pirinen, FIN (152,98)

(9 osallistujaa)

 

Junior Ladies:

1. Joanna Kallela, FIN (131,22)

2. Anastasia Schneider, SWE (131,20)

3. Emmi Peltonen, FIN (126,49)

4. Anita Östlund, SWE (123,54)

5. Petra Laakkonen, FIN (115,86)

...

10. Sallianna Öztürk, FIN (106,64)

(20 osallistujaa)

  

Novice Girls:

1. Selma Ihr, SWE (109,92)

2. Lisa Lager, SWE (101,55)

3. Alessia Hägg, SWE (101,30)

4. Jelizaveta Kopaca, SWE (84,75)

5. Essi Korpi, FIN (84,61)

6. Maia Sorensen, DEN (84,59)

7. Enja Ruokonen, FIN (84,47)

8. Olivia Hentunen, FIN (79,91)

9. Linnea Ceder, FIN (78,78)

(20 osallistujaa)


Takaisin uutisiin