Hanna ja Enja neljäs, Essi viides ja Joanna kuudes SM-kilpailuissa Vantaalla!Jääkuningattaren kruunusta sekä SM-mitaleista kilpailtiin tänä viikonloppuna 15.-17.12.2017 Vantaalla Trio Areenalla. Tapparasta kilpailussa nähtiin seniorinaisissa Hanna Kiviniemi ja Joanna Kallela sekä junioritytöissä Enja Ruokonen ja Essi Korpi.
Senioreissa Hanna Kiviniemi oli upeasti lyhytohjelmien jälkeen kolmantena upealla ohjelmallaan. Vapaaohjelmassa pari kaatumista verottivat hieman pistesaalista, mutta pisteet 119,32 riittivät kuitenkin neljänteen sijaan.
- Lyhytohjelmasta jäi hyvä fiilis ja lähden huomiseen luottavaisella mielellä, Hanna kertoi lauantain onnistuneen lyhytohjelman jälkeen. Vapaaohjelmassa Hanna onnistuikin hienosti mm. kolmoissalchow-kaksoistulppiyhdistelmässä, kolmoisritissä ja kaksoisakselissa.
Joanna Kallela ei pystynyt senioreiden lyhytohjelmassa parhaimpaansa, mutta vapaaohjelmassa nähtiin myös onnistuneita elementtejä. Joannan alun kolmoisflippi ja kolmoistulppi onnistuivat hieman huonolla alastulolla ja kaksoisakselit olivat korkeita. Joanna olikin koko vapaaohjelmakilpailun neljäs ja lopputuloksissa kuudes 113,88 pisteellä.
- Kausi on ollut minulle vaikea, enkä ole pystynyt näyttämään edes harjoituksissa parhaimpaa osaamistani. SM-kilpailuissa en pystynyt parhaimpaani, mutta kiitos kaikille tuesta ja kannustamisesta, Joanna pohtii kisaviikonlopun jälkeen.
Enja Ruokonen teki junioritytöissä hienon nousun lyhytohjelmakilpailun yhdeksänneltä sijalta kokonaiskilpailun neljänneksi 116,68 pisteellä. Enja onnistui ohjelmassaan esimerkiksi kolmoissalchoweissa, kaksoisakseleissa sekä laadukkaissa pirueteissa.
- Kisasta jäi ihan hyvät fiilikset. Lyhytohjelma jäi vähän harmittamaan, kun menetin siinä paljon pisteitä. Parannettavaa siis vielä jäi, Enja toteaa kisojen jälkeen.
Essi Korpi oli heti Enjan jälkeen viides 116,33 pisteellä. Essin molemmissa ohjelmissa nähtiin mm. kolmoistulpit, kaksoisakselit ja kolmannen tason askelsarjat.
- Olen tyytyväinen siistiin kokonaisuuteen ja lähden huomiseen vapaaohjelmaan hyvillä mielin, Essi kertoi lauantain kisan jälkeen. Hienosti menikin, ja hyvä mieli näkyi katsomoon asti.
Seniorit1. Emmi Peltonen, EVT (164,11) 2. Viveca Lindfors, EsJt (159,89) 3. Jenni Saarinen, Koovee (124,35) 4. Hanna Kiviniemi, TapTL (119,32) 5. Emilia Toikkanen, HL (115,06) 6. Joanna Kallela, TapTL (113,88) 7. Nelma Hede, TTK (108,66) 8. Oona Ounasvuori, HL (108,09) 9. Sallianna Öztürk, STR (106,00) 10. Jade Rautiainen, HL (94,17)
Juniorit1. Sofia Sula, LeTaL (139,93) 2. Vera Stolt, PTL (135,82) 3. Laura Karhunen, EsJt (126,73) 4. Enja Ruokonen, TapTL (116,68) 5. Essi Korpi, TapTL (116,33) 6. Linnea Ceder, EsJt (115,49) 7. Selma Välitalo, OLK (115,01) 8. Emma Ignatius, HL (113,09) 9. Anni Skogberg, EsJt (112,97) 10. Lilli Saksela, EsJt (108,72) ... (20 osallistujaa)
Takaisin uutisiin |