Tappara Taitoluistelijat

Froggie Cup: Enjalle kultaa, Pepille ja Rosalle hopeaa, Jarille pronssia



Pepille hopeaa!Helsingin Luistinklubi järjesti Froggie Cupin yksinluistelijoille 1.2.-3.2.2019 Helsingin Kaarelassa.

 

SM-senioreissa Hanna Kiviniemen lyhytohjelma oli hieman epäonninen, mutta vapaaohjelmassa nähtiin kuitenkin hyvää taistelua ja tsemppaamista. Hanna olikin vapaaohjelmien kolmas, ja sijoittui kokonaiskilpailussa neljänneksi 117,15 pisteellä.

 

SM-junioreissa Enja Ruokonen voitti molemmat ohjelmat sekä koko kilpailun yhteispistein 113,89. Enja onnistui vapaaohjelmassaan mm. kolmoislutzissa sekä kolmoistulpissa. Essi Korvella oli hyvä tsemppi vapaaohjelmassaan epäonnisen lyhytohjelmansa jälkeen, ja hän sijoittui kokonaiskilpailun viidenneksi. Eeva Kaipainen oli kisassa Essin jälkeen heti kuudes.

 

SM-noviiseissa Peppi Vallenius luisteli vapaaohjelman voittoon ja kokonaiskilpailussa hopealle yhteispistein 102,21. Pepin ohjelmassa kaksoisakselit onnistuivat sujuvasti sekä vapaaohjelmassa nähtiin myös hieno kolmoistulppi. Silja Sivu luisteli lyhytohjelmissa toiseksi, ja oli kokonaiskilpailun neljäs 94,67 pisteellä. Vapaaohjelmassa Siljan kaksoisakseli onnistui, ja kaksi kolmoissalchowin yritystä myös nähtiin.

 

SM-noviisipojissa Jari Krestyannikov sijoittui hienosti pronssille yhteispistein 77,47. Jari onnistui vapaaohjelmassaan kaksoisakselissa, ja lähti myös hyvällä tsempillä yrittämään kolmoissalchowia.

 

Debytanteissa Rosa Reponen luisteli hopealle ohjelmallaan, joka sisälsi mm. kaksi hyvää kaksoisakselia ja neljännen tason yhdistelmäpiruetin. Pisteitä Rosa sai ohjelmastaan 52,89. Nella Aaltonen luisteli kisassa tiukasti neljänneksi, jääden ainoastaan 37 sadasosaa pronssista. Nellan ohjelmassa piruetit olivat korkeinta vaikeustasoa, sekä askelsarjasta tuli hienosti kolmostaso.

 

B-silmuissa Ellen Kotikoski oli sarjansa 11:s pistein 40,67.

 

Kilpailun sivut

Tulokset

 

SM-seniorit

1. Jenni Saarinen, Koovee (136,71)

2. Oona Ounasvuori, HL (128,64)

3. Sallianna Özturk, VG-62 (122,27)

4. Hanna Kiviniemi, TapTL (117,15)

(5 osallistujaa)

 

SM-juniorit

1. Enja Ruokonen, TapTL (113,89)

2. Sirkku Koskenvaara, EsJt (100,93)

3. Venla Väisänen, TTK (100,89)

...

5. Essi Korpi, TapTL (96,70)

6. Eeva Kaipainen, TapTL (94,58)

(10 osallistujaa)

 

SM-noviisit

1. Nella Pelkonen, Koovee (105,65)

2. Peppi Vallenius, TapTL (102,21)

3. Viivi Lam, Koovee (97,52)

4. Silja Sivu, TapTL (94,67)

(30 osallistujaa)

 

SM-noviisipojat

1. Matias Lindfors, EsJt (105,57)

2. Max Sene, HSK (77,93)

3. Jari Krestyannikov, TapTL (77,47)

(5 osallistujaa)

 

Debytantit

1. Anna Bergström, HTK (54,79)

2. Rosa Reponen, TapTL (52,89)

3. Meri Fagerlund, ETK (50,85)

4. Nella Aaltonen, TapTL (50,48)

(29 osallistujaa)

 

B-silmut

1. Maisa Uutela, TL (52,33)

2. Karina Innos, KoTa (50,33)

3. Fanny Liisanantti, HSK (46,00)

...

11. Ellen Kotikoski, TapTL (40,67)

(23 osallistujaa)

 

EllenSM-noviisien mitalikolmikko

Jarille pronssia SM-noviiseissa


Takaisin uutisiin