Tappara Taitoluistelijat

Enja viides ja Hanna 11:s PM-kilpailuissa Rovaniemellä!



Maaret, Enja, Hanna ja Joanna1.-3.2.2018 luisteltuihin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin, jotka pidettiin Rovaniemen Lappi-areenalla, valittiin Tapparasta Suomea edustamaan kolme luistelijaa. Kilpailut alkoivat junioreiden ohjelmilla ja jatkuivat viikonloppuna myös senioreiden kilpailulla.

 

Enja Ruokonen luisteli junioreissa hieman epäonnisen lyhytohjelmansa torstaina, mutta lauantai-iltana räväytti upean vapaaohjelman ja näin ollen oli vapaaohjelmakilpailun kakkonen! Lopputuloksissa Enja oli viides, 121,68 pisteellä. Enjan vapaaohjelmassa kaikki onnistui: alun kolmoislutz oli lennokas, jonka jälkeen loputkin kolme kolmoishyppyä sekä kaksi kaksoisakselia sujuivat ongelmitta. Kilpailun voitti Ruotsin Smilla Szalkai 132,13 pisteellä, ja sijat 2-5 menivät upeasti suomalaisille Sofia Sulalle, Laura Karhuselle, Vera Stoltille ja Enjalle.

 

- Kisasta jäi hyvät fiilikset. Lyhytohjelma ei mennyt ihan putkeen, joten se harmittaa vähän mutta olen tosi tyytyväinen vapaaohjelmaan! Se oli paras vapaaohjelmani koko kauden aikana, ja oli mahtavaa kun katsomossa yleisö hurrasi aina kun pääsi hypyn ja pystyin nauttimaan luistelusta, Enja riemuitsi kisan jälkeen.

 

Hanna Kiviniemi luisteli senioreiden lyhytohjelmissa 12 sijalle 42,70 pisteellä ja oli lopputuloksissa 11:s 111,87 pisteellä. Hanna ei pystynyt kilpailussa parhaimpaansa, mutta näytti silti kannustavalle yleisölle myös onnistuneitakin elementtejä. Kaksoisakselit olivat Hannalla laadukkaita ja lennokkaita, ja piruetit saivat tuomareilta myös laatupisteitä. Monia kolmoishyppyjä, kuten kolmoissalchow, kolmoistulppi ja kolmoisritti nähtiin, mutta alastulot niissä eivät olleet parhaat mahdolliset ja näin pistepotti putosi niiden myötä. Molemmissa ohjelmissa Hanna tsemppasi hienosti alusta loppuun asti suomalaisella sisulla!

 

Joanna Kallelan lyhytohjelmassa nähtiin hyviä elementtejä, kuten kolmoistulppi-kaksoistulppi-yhdistelmä, kaksoisakseli ja laadukas hyppypiruetti. Harmillisesti kuitenkin ensimmäinen hyppy, kolmoisflippi, päätyi jään pintaan vajaana, jonka myötä myös nilkka pääsi venähtämään. Sunnuntaiaamun harjoituksissa jo askeleiden tekeminenkin sattui, joten kilpailu piti jättää kesken ja vapaaohjelma luistelematta.

 

- Harmittaa paljon, koska kyseessä olivat kauden tärkeimmät kilpailuni, Joanna kertoi luonnollisestikin pettyneenä sunnuntaina.

 

Senioreiden kilpailun voitti ylivoimaisilla pisteillä 166,63 Viveca Lindfors, ja toiseksi luisteli Ruotsin Anita Östlund 155,44 pisteellä. Suomen Jenni Saarinen oli myös kuudes ja Nelma Hede kymmenes.

 

Kilpailun sivut

Tulokset

 

Senior Ladies

1. Viveca Lindfors, FIN (166,53)

2. Anita Östlund, SWE (155,44)

3. Josefin Taljegård, SWE (153,58)

...

6. Jenni Saarinen, FIN (135,01)

10. Nelma Hede, FIN (121,75)

11. Hanna Kiviniemi, FIN (121,75)

WD Joanna Kallela, FIN

(16 osallistujaa)

 

Junior Ladies

1. Smilla Szalkai, SWE (132,13)

2. Sofia Sula, FIN (130,24)

3. Laura Karhunen, FIN (128,66)

4. Vera Stolt, FIN (127,12)

5. Enja Ruokonen, FIN (121,68)

(20 osallistujaa)

Joanna ja Maaret lyhytohjelman jälkeen
Joanna ja HannaEnjalta nähtiin kisassa upea vapaaohjelma!

Takaisin uutisiin