Tappara Taitoluistelijat

Enja neljäs Warsaw Cupissa Puolassa



Hanna jakamassa nimikirjoituksia pienille faneilleWarsaw Cup 2018 kilpailtiin Puolassa 21.11.-25.11.2018. Kilpailussa oli mukana seniorimme Hanna Kiviniemi sekä juniorimme Enja Ruokonen ja Essi Korpi.

 

Perjantaina kilpailtiin lyhytohjelmien parissa. Hanna oli senioreiden lyhytohjelmien 14:s, Enja junioreiden seitsemäs ja Essi yhdeksäs. Hannan ohjelman alussa kolmoisflippi päätyi huonoon alastuloon, mutta muutoin hyppy oli silti puhdas. Enjan ohjelmassa nähtiin hieno kolmoisritti-kaksoistulppi-yhdistelmä, ja Essi Korven kaksoisakseli sekä kolmostason askelsarja saivat tuomareilta laatupisteitä.

 

Sunnuntaina vuorossa olivat vapaaohjelmat. Senioreissa Hanna pystyi näyttämään tiukassa kisassa onnistuneita elementtejä, kuten kolmoisritin ja neljännen tason yhdistelmäpiruetin. Molemmissa ohjelmissa Hanna sijoittui neljänneksitoista, ja näin ollen oli myös kisan 14:s pistein 114,18. Senioreiden kilpailun voitti Venäjän Anastasiia Guliakova 178,39 pisteellä.

 

Junioreiden vapaaohjelmissa nähtiin onnistumisia, kun Enja luisteli vapaaohjelmien neljänneksi ja lopputuloksissa oli myös neljäs 120,62 pisteellä. Ohjelmansa alkuun Enja hyppäsi hienon kolmoislutzin, ja hyvä tahti jatkui myös onnistuneeseen kolmoistulppi-kaksoistulppi-yhdistelmään sekä toiseen kolmoistulppiin. Myös kaksoisakselit onnistuivat ja piruetit pyörivät laadukkaasti. Essi hyppäsi vapaaohjelmaansa hyvät kaksoisakselit ja luisteli siistin ohjelman sijoittuen vapaaohjelmien ja kokonaiskilpailun yhdeksänneksi 98,07 pisteellä. 

 

Kilpailun sivut

Tulokset

Live stream

 

Senior ladies

1. Anastasiia Guliakova, RUS (178,39)

2. Kailani Craine, AUS (150,24)

3. Elzbieta Garbyszak, POL (141,03)

...

14. Hanna Kiviniemi, FIN (114,18)

(23 osallistujaa)

 

Junior ladies

1. Lucrezia Beccari, ITA (137,04)

2. Mandy Chiang, TPE (133,46)

3. Cheuk Ka Kahlen Cheung, HKG (127,07)

4. Enja Ruokonen, FIN (120,62)

...

9. Essi Korpi, FIN (98,07)

(16 osallistujaa)

Matkalla Puolaan

 

Enja, Hanna, Essi ja Maaret


Takaisin uutisiin