Tappara Taitoluistelijat

Eeva kolmas ja Olivia neljäs SM-noviisien toisissa valintakilpailuissa Lahdessa!



Silja, Maria ja EevaSM-noviisimme metsästivät SM-kilpailupaikkoja toisista valintakilpailuista 12.-13.1.2018 Lahdessa. Lyhytohjelmat luisteltiin lauantaina ja vapaaohjelmat sunnuntaina. Tapparan tytöt nähtiin kilpailussa lohkossa 2. Lohkolla 1 ja 2 oli paikkoja SM-kilpailuihin yhteensä 24, joista puolet täytettiin ensimmäisissä valintakilpailuissa.

 

Eeva Kaipaiselta nähtiin hienoja suorituksia, ja hyvät ohjelmat siivittivätkin hänet kilpailun kolmanneksi yhteispistein 91,38! Eeva onnistui niin lyhyt- kuin vapaaohjelmissaan kaksoisakseleissa, ja myös kolmoissalchow onnistui vapaaohjelmassa. Olivia Liskolta nähtiin varmaa osaamista, kun hän luisteli vapaaohjelmakilpailun toiseksi ja lopputuloksissa neljänneksi Eevaa ainoastaan 0,52 sadasosaa kauemmaksi! Olivian ohjelmassa nähtiin esimerkiksi hyvä kaksoisakseli sekä laadukas kolmannen tason askelsarja. Silja Sivu teki myös hyvän nousun lyhytohjelmien 11 sijalta lopputuloksien seitsemänneksi ohjelmallaan, jossa kaksoisakseli onnistui. Myös muut tapparalaiset luistelivat tarmokkaasti: Maria Käppi oli kilpailun kymmenes, Karolina Montin 12:s ja Mia Mattila 24:s.

 

Viikonloppuna SM-kilpailupaikat saivat siis Eeva, Olivia ja Silja. Maria nappasi itselleen hopeafinaalipaikan ja Karolinalle hopeafinaalipaikka oli jo ansaittu ensimmäisistä valintakilpailuista. Onnea!

 

- Oli kyllä tasokas ja jännittävä kilpailu. Olin kyllä niin ylpeä kaikista luistelijoistamme! Eeva, Olivia ja Silja onnistuivat tiukassa paikassa, kertoi valmentaja Maaret kilpailun jälkeen tyytyväisenä.

 

Kilpailun sivut

Tulokset

SM-noviisit, lohko 2

1. Mai Helske, ETK (105,88)

2. Linnea Fredrikkson, HL (91,81)

3. Eeva Kaipainen, TapTL (91,38)

4. Olivia Lisko, TapTL (90,90)

...

7. Silja Sivu, TapTL (81,88)

10. Maria Käppi, TapTL (79,85)

12. Karolina Montin, TapTL (79,32)

24. Mia Mattila, TapTL (69,42)

(28 osallistujaa)

 

 Maria, Eeva ja Olivia palkintojenjaossaKarolina, Olivia ja Mia

KilpailuareenaEevalle upeasti pronssia!

 

EevaMariaOliviaMiaKarolinaSilja


Takaisin uutisiin