Tappara Taitoluistelijat

K1

 

Kilparyhmä 1 on seuran edistyneimpien luistelijoiden ryhmä. Ryhmän luistelijat kilpailevat SM-juniorisarjassa tavoitellen SM-kilpailupaikkaa. Lisäksi ryhmässä on kansainvälisellä tasolla kilpailevia urheilijoita. Ryhmän luistelijat osaavat kaksoisakselin ja vähintään yhden kolmoishypyn ja edellytykset harjoitella ja oppia kaikki kolmoishypyt ovat hyvät. Vauhdikkaan ja viimeistellyn luistelu- ja askeltekniikan monipuolinen hallitseminen on luistelullinen tavoite ryhmässä. Lisäksi piruetit ohjelmakokonaisuuksissa osataan vaikeimmalla tasolla.

 

Jääharjoittelun lisäksi harjoittelun keskiössä on taitoluistelussa tarvittavien fyysisten ja motoristen edellytysten harjoittaminen oheisharjoituksissa. Oheisharjoitteluun kuuluu rotaatio ja lajitaitojen, voima-, nopeus-, kestävyys, liikkuvuus ja kaikkien koordinatiivisten osatekijöiden harjoittelu. Lisäksi tukiharjoittelumuotona on baletti ja tanssi. Ryhmälle järjestetään myös psyykkistä valmennusta.

 

Ryhmän luistelijoilta edellytetään vahvaa sitoutumista harjoitteluun (ohjattu ja omatoiminen), hyvää motivaatiota, tavoitteellista harjoitusasennetta sekä urheilullisten elämäntapojen noudattamista.

 

 

 

Ryhmän luistelijat kaudella 2022-2023

SM-juniori

Miimi Heinonen

s. 2005

 

SM-juniori

Jari Krestyannikov

s. 2006

 

SM-juniori

Rosa Reponen

s. 2007

STLL:n maajoukkue

SM-juniori

Silja Sivu

s. 2005

 
SM-juniori Peppi Vallenius s. 2005

 

SM-juniori Henna Mattila s. 2006

 

SM-juniori Helmi Mannila  s. 2008

 

SM-juniori Venla Hautalahti s. 2008

 

SM-juniori Ulla Nieminen s. 2008

STLL:n nuorten maajoukkue

SM-juniori Unna Kuusinen s. 2007

 

SM-noviisi Elina Järvinen s. 2008

 

SM-noviisi Heta Törmänen s. 2008

 

 

Vastuuvalmentaja

Susanna Haarala

 

Yhteystiedot

 

Some-kanavat

Instagram: k1_tappara